Luvannut en ruusutarhaa...

Mutta multapa sellaisenkin silti saa! Vaikka käsityöläisen elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, minulla ruusuja kyllä riittää. Messuilla esittelin neulahuovutusta ja siinä sivussa syntyy "muutama" huovutettu ruusu. Ja minne nämä kaikki päätyvät? Monet niistä päätyvät ihanien pikkutyttöjen ja poikien mukaan jotka käyvät ihastelemassa osastollamme käsityöalan ihanuuksia, monet päätyvät mukavien rouvien hatun reunaan, mutta silti niitä riittää myös minun tildavessaani. Ei ole heteromiehen vessa meinaan tuo minun vessani! Tyttäreni ystävät sanovat aina että "oi ihana vessa", mutta perheessämme vierailevat miehet eivät sitten kommentoikaan oikeen mitään... Kuvassa mukavasti näkyy murto-osa vaatimattomasta korukokoelmastani.

Messut Vaasassa ohi. Toinen yö meni ihan nukkuessa, uni vei mukanaan jo kymmenen aikaan, ja kun mieheni yritti tavoitella meitä kuvitellen meidän olevan kuitenkin hereillä ja pahimmassa tapauksessa rimputtelemassa Vaasan yöelämässä, kyselimme puolinukuksissa toisiltamme että mikä tuo ääni on, ja jatkoimme autuaallisena unia. Tästä lienee arvioitavissa messujen väsyttävyysaste. Mukavaa oli, ja kuten jo aiemmin sanoinkin, olivat Vaasalaiset harvinaisen mukavia! Juttelivat kovasti, ja kärsivällisesti odottivat vuoroaan. Itselle messuilta tarttui mukaan ihanaa lankaa, tildarompetta ja aitoja karamelleja lapsille ja miehelle joka piti taloutta pystyssä taas viikonlopun. Seuraavaksi vuorossa Helsinki. Kohta on myös korukurssin vuoro. Ei siis ole vapaa-ajanvietto ongelmia tiedossa (taaskaan) vähään aikaan!

-Tikki kuittaa tältä päivältä, Vika lienee vielä tyrmässä messujen jäljiltä :)

Vaasan paloharjoitukset

Vaasassa on kädentaitomessut parhaillaan, ja tietysti sinne mekin suuntasimme. Perjantai meni perinteiseen tapaan matkustaessa messupaikalle ja messuosaston pystytys vie aikaa myös mukavasti. Matka Vaasaan jo sinänsä sisälsi jännitysmomentteja, sää kun oli kaikkea muuta kuin kaunis. Toinen meistä matkasi pakulla ja toinen bussilla, kummallakin kulkuneuvo hyytyi matkalla vain kerran, ja tiellä edettiin hitaasti eikä niin varmasti. Illalla rättiväsyneinä kaaduimme hotellin sänkyyn ja nukahdimme ah niin ansaittuun uneen. Kahdelta yöllä minä heräsin pirinään, makasin sängyssä miettien että mikähän lie tuo kumma ääni on, ja vihdoin sain sen verran aivotoimintaa aikaiseksi että ymmärsin tämän minut herättäneen äänen olevan palohälytyksen. Istahdin sängylle ja tönin yhä täydessä unessa olevaa siskoani. Siinä yhdessä mietimme että mites nyt jatketaan unia kun moinen meteli häiritsee. Kummallakaan ei edes käynyt mielessä suorittaa minkäänlaisia pelastautumisharjoituksia. Soitinkin respaan ja kysyin että oikeinko tosissaan pitää lähteä ulos vai saadaanko unia häirinnyt meteli piankin lakkaamaan. Samalla oli palohäyttimien lisäksi alkanut myös huoneemme tv huutaa palohälytystä. Saimme luvan jatkaa unia. Oman telkkarimme vaimensimme tylysti nyppäämällä töpselin seinästä... Naapurissa telkkari jatkoin huutamistaan, mutta me pidimme päät tiukasti tyynyssä. Paljon pitää siis tapahtua ennenkuin meidät saa sängystä ylös, varmasti jos olisi ollut kyseessä oikea tulipalo, olisimme kysyneet että saammeko nukkua edes sen verran kunnes palo ehtii meidän kerrokseen.

Aamulla sitten emme niin levänneinä mutta silti innokkaina lähdimme tapaamaan Vaasan käsityöihmisiä, ja heitä olikin liikkeellä mukavasti. Muutamia kantiksiakin tuli tavattua, ja täytyy sanoa että Vaasalaiset olivat erittäin mukavia asiakkaita! Nyt on jälleen aika painaa pää tyynyyn, toivottavasti hotelli on tällä kertaa vähemmän virikkeellinen. Huomiseen!

Tikki